Autokuljetukset

Iikka Erkkilä Oy on Pohjanmaalainen, Vaasan Tervajoella 1994 perustettu yritys, jonka päätoimialana on autojen kuljetus Euroopasta Suomeen sekä Suomesta Eurooppaan.

Pääasialliset kuljetusmaamme ovat Saksa, Hollanti ja Belgia, mutta hoidamme myös muiden Euroopan maiden kuljetuksia. Hoidamme kuljetuksia sekä autoliikkeille että yksityishenkilöille, kuljetamme kaikenlaisia ajoneuvoja. Oli autosi tuikitavallinen, keräilyharvinaisuus tai erikoisauto, on sen kuljettaminen meille yhtä tärkeää ja tuomme sen määränpäähän samalla ammattitaidolla.

Kuljetukset hoidamme luotettavasti ja ripeästi uusinta tekniikkaa olevalla joulukuussa 2021 hankitulla Lohr-kuljetustrailerilla, jonka vetoautona on matalapäästöinen samaan aikaan hankittu Euro6 -päästöluokan Volvo.

Suomalaiset kuljettajamme palvelevat teitä aina ammattitaitoisesti, ja halutessanne pitävät teidät ajan tasalla kuljetuksen etenemisestä matkan aikana. Vastaamme mielellämme asiakkaidemme tiedusteluihin niin ennen kuljetusta, sen aikana kuin sen jälkeenkin.

Myös ns. tapahtumakuljetukset ovat meille tuttuja. Kerää porukka ja kuljetetaan autonne esim. Alpeille tai Etelä-Euroopan kuuluisille kisaradoille, jonne saavutte lentäen ajelemaan, ja tuomme autonne hauskanpidon jälkeen myös takaisin.

Ota rohkeasti yhteyttä - soita, whatssappaa tai lähetä meiliä! Mikäli minuun ei muutaman tunnin kuluessa saa yhteyttä, olen todennäköisesti kuljetuksen kanssa laivassa – tällöin tavoitat minut whatsapilla, sähköpostitse tai soittamalla seuraavana päivänä.

Yhteystiedot

Iikka Erkkilä Oy
Vähänkyröntie 439
66440 Tervajoki
FINLAND

VAT: FI09714683

Puh: +358 400 235 464
eMail ja laskut: iikka.erkkila@saunalahti.fi

auton kuljetus. autojen kuljetus. autot saksasta hollannista belgiasta euroopasta. auton kuljetus saksasta hollannista belgiasta euroopasta. autojen kuljetus saksasta hollannista belgiasta euroopasta. autojen kuljetus rekalla. auton kuljetus rekalla. rekkakuljetus autolle